Kolmen matkustuspäivän jälkeen (ks.
edellinen blogini Kokemuksia Keski-Euroopasta, osa 1) saavuimme perille varsinaiseen
lomakohteeseemme Pierre & Vacances Port-Bourgenay Holiday Villageen
Länsi-Ranskaan, Atlantin rannikolle.
Sisäänkirjottautuminen on hieman
hankalanpuoleinen prosessi ja kesti kaikkineen varmaankin n. puolisen
tuntia. Toisaalta tämän ymmärtää, sillä lomakeskus on varsin
iso satoine lomahuoneistoineen, mutta silti jotenkin tuntuu, että
nuo ranskalaiset eivät ole kaikkein tehokkaimpia organisoimaan
asioita. Palvelu oli kuitenkin varsin ystävällistä, joten sillä
saa aina paljon anteeksi.
Huoneistomme oli melko lailla pettymys.
Olohuone + keittiö olivat ihan ok, joskin taulutelkkari, n. 21
tuumainen, oli säälittävän pieni. Toisaalta, eipä sitä TV:tä
paljoa tullut katsottuakaan. Suurin pettymys kohdistui kuitenkin
makuuhuoneisiin, jotka olivat todella pienet: sänkyjen lisäksi
niihin ei mahtunut juuri mitään muuta, ei edes matkalaukkuja
lattialle. Niinpä matkalaukut ja -kassit joutuivatkin lojumaan koko
viikon ajan käytävän ja olohuoneen lattioilla – kaappitilaakin
kun oli sen verran niukasti. Huoneiston parveke sen sijaan oli iso ja
mukava.
Tekemistä kohteessa riitti yllin
kyllin. Lounastaukoa lukuunottamatta tarjolla oli aamusta iltaan koko
ajan kaksi ohjattua liikuntatapahtumaa, näistä n. puolet
LesMills-tunteja. Näiden lisäksi tarjolla oli kerhoja pienille
lapsille, isommille lapsille sekä teineille, sekä vielä erilaisia
kursseja ja kouluja, kuten surffauskoulu, tenniskoulu, sirkuskoulu ja
vaikka mitä. Ohjatut liikuntatunnit olivat ihan ok, mutta toisaalta oli myös hienoa havaita, että ne eivät pärjänneet kotoisille Hipkon kuntotunneille.
Uima-allasalue oli hyvä: viisi allasta
ja kolme ihan kivaa vesiliukumäkeä. Aurinkotuolejakin oli
riittävästi ja varsinkin perheemme kaksi nuorinta viihtyivät
altaissa tuntitolkulla. Uimarantaan oli n. 1,5 km:n matka ja sinne
oli lomakeskuksesta säännöllinen kuljetus. Uimarannalla emme
kuitenkaan tuulisesta säästä johtuen käyneet kuin kerran
lyhyesti, läheisillä kallioisilla rannoilla sen sijaan useastikin.
Lomakeskuksessa oli myös joka päivä
joitain urheilukilpailuja ja -turnauksia. Itsen otin osaa ensin Beach
Volley -turnaukseen, jossa pelasi seitsemän viisihenkistä
joukkuetta. Oli varsin mielenkiintoista ja haastavaakin pelata yli 20
vuoden tauon jälkeen lentopalloa jonkinasteisessa kilpailussa. Alun
ajoitusharhojen jälkeen tuntuma alkoi pikku hiljaa löytyä ja
joukkueemme selvisikin turnauksen mestariksi.
Kultamitalistit |
Koripalloturnaukseen lähdimme sitten
perheestämme kolmen pelaajan voimin. Lari (14 v.) pelasi lasten
sarjassa ja Vivian (17 v.) ja minä aikuisten sarjassa. Kaikille
tuloksena turnausmestaruus (Vivian ja minä pelasimme siis samassa
joukkueessa).
Port-Bourgenay:stä ja aivan vieressä
olevasta hieman suuremmasta Talmont-Saint-Hilairen kylistä ei juuri
shoppailu- ta kulttuurielämyksiä löydä. Talmont-St.-Hilairessa on
tosin hienon näköinen vanha linna, jossa emme tosin ehtineet
käymään, ja Port-Bourgenay:ssä iso Aquarium, joka oli
valitettavasti pettymys. Läheisistä, toisiinsa kiinni kasvaneista,
Château-d'Olonnen, Les Sables d'Olonnen ja Olonne-sur-Merin
pikkukaupungeista hämmästeltävää ja shoppailtavaa sen sijaan löytyy hieman enemmän.
Kaiken kaikkiaan loma oli,
makuuhuoneiden ahtaudesta huolimatta, varsin mukava ja onnistunut.
Oli mukavaa taas käydä paikassa, jossa ei ole aikaisemmin tullut
käytyä. Nyt on sitten tullut tutustuttua taas yhteen osaan Ranskan
länsirannikkoa lisää.
Lomaviikon huomiona ja oivalluksena
pidettäköön jälleen kerran sitä, kuinka paljon normaaleista
arkirutiineista poikkeaminen antaa uusia virikkeitä ja ajatuksia.
Uusi, taas hieman erilainen ympäristö, uusien liikuntalajien
kokeileminen ja vanhan tuttavuudenkin uudelleen verestäminen,
antoivat kaikki jälleen uusia ajatuksia ja näkökulmia omaan
elämään. Vaikka kokemukset eivät ehkä olleetkaan varsinaisesti
mieltä järisyttäviä, vaan pikemminkin tuttuja juttuja uusilla
twisteillä, niin taas voi sanoa avartaneensa omaa maailmaansa hieman
lisää.
Tämän reissun blogisarjan kolmannessa
osassa sitten hieman kotimatkasta ja mm. Pariisista...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti