Kalastus Saariselällä

Teimme perheeni kanssa elokuussa 2013 viikon reissun Saariselälle ja ajatuksena oli käydä poikien kanssa myös kalassa kerran tai pari. Hyvä ajatus, mutta sen toteuttaminen osoittautui vähintäänkin turhauttavaksi.

Olin netistä tutkinut jo asiaa ja kalastusmahdollisuuksia jopa kehutaan vuolaasti Saariselän virallisilla nettisivuilla. Niinpä suunnistinkin ensiksi Siula-taloon Metsähallituksen palvelupiste Kiehiseen. Ystävällinen ja avulias naishenkilö ei itse sanojensa mukaan harrastanut kalastusta, mutta auttoi parhaansa mukaan asiassa ja pienen harkinnan ja eri vaihtoehtojen puntaroinnin jälkeen päätin ottaa vuorokauden kalastusluvan (15 €) Ivalojoelle Kutturan alueelle, sillä sen piti oleman yksi helpoimmin saavutettavista kalastuspaikoista.

Kutturan alueen kalastusalue

Ajoimme siis n. 40 km matkan, pääasiassa hiekkatietä, Saariselältä Kutturaan, johon jätimme auton ja jatkoimme jalan kohti lupaan ja karttaan merkittyä kalastusaluetta. Patikointi kesti paikoin hyvinkin vaikeakulkuisella polulla noin tunnin. Noin puolivälissä tarpomistamme vastaan tuli nelimiehinen kalastusseurue, joka ilmaisi jo selkein sanoin tyytymättömyytensä edessä olevaan kalastuspaikkaan. Jatkoimme kuitenkin pahemmin masentumatta perille asti.

Koko tunnin patikkamatkamme ajan Ivalojoki vaikutti oikein houkuttelevalta kalastukseen. Kun lopulta pääsimme sallitulle kalastusalueelle, joki muuttui matalaksi ja kivikkoiseksi ja erittäin vaikeasti kalastettavaksi. Uistimet tarttuivat lähes joka heitolla johonkin kiinni ja kolme viehettä jouduimme jättämään kokonaan joen pohjaan. Jatkoimme urhoollisesti jokea eteenpäin kunnollista kalastuspaikkaa etsien, mutta turhaan. Ei toivoakaan, että sieltä olisi kalaa saanut.

Taas uistin pohjassa...

Tuntuukin käsittämättömältä, että Metsähallitus myy kalastuslupia paikkaan, jossa ei voi kalastaa. Ivalojoessa olisi ollut kilometritolkulla rantaa, josta olisi voinut kalastella oikein hyvin, mutta näissä paikoissa kalastus oli kiellettyä. Kalastuslupa koski meidän kokemuksemme mukaan vain aluetta, jossa kalastus ei onnistunut eikä kalaa muutenkaan ollut.

Maisemat sentään olivat hienot.

Ivalojokea Kutturasta koilliseen

Seuraavana päivänä menin takaisin Kiehiseen ja kerroin miedon version reissustamme. Kysyin, eikö mistään todellakaan löytyisi helpompaa kalastuspaikkaa. Sama naishenkilö kertoi, että Ivalossa on omat kalastuskunnat ja niihin myy lupia Suutari-Seppo aivan nelostien varressa, pari kilometriä Ivalosta etelään. Soitin Suutari-Sepolle ja päätin, että ostetaanpa sieltä toinen kalastuslupa.

Suutari-Sepolla naispuolinen myyjä suositteli meille Törmäsen osakaskunnan kalastuslupaa hintaan 12 €, joka käsitti varsin laajan osan Ivalojokea Ivalosta etelään sekä mm. Alajärven kokonaisuudessaan. Lisäksi suuri osa Ivalojoen alueista oli aivan teiden läheisyydessä, joten turhaa tarpomista ei ollut luvassa. Vaikutti siis hyvältä.

Törmäsen osakaskunnan kalastuslupa-alue

Ajoimme aluksi joen rantaan Huuhkajassa ja heti ensimmäisessä paikassa uistimeeni tarttuikin toisella heitolla n. 1,7-kiloinen hauki. Tunnelma oli huomattavasti korkeammalla kuin edellisenä iltana.

Hauen saalistus

Hauen punnitus

Seuraavassa paikassa ei kala tärpännyt, mutta jossain Ivalon lentoaseman takana olevan upean hiekkarannan kohdalla uistimeen tarttui n. 20-senttinen harjus, jonka alamittaisena päästin takaisin jokeen kasvamaan.

Pikkuinen harjus

Tämän jälkeen emme enää kalastuspaikkaa löytäneetkään. Joki kulki toki aivan teiden läheisyydessä, mutta joelle ei silti päässyt, koska rannat olivat yksityisalueita ja pääasiassa aidoin eristettyjä. Ajoimme kaiken kaikkiaan kymmeniä kilometrejä etsien joelta paikkaa, jonne olisimme päässeet kalastamaan, mutta siitä huolimatta, että olisimme kalastuslupamme mukaisesti olleet oikeutettuja kalastamaan, emme rantaan päässeet.

Jälleen kerran jouduimme toteamaan, että kalastuslupia kyllä myydään, mutta ei sellaisiin paikkoihin, johon pääsisi kalastamaan. Herää kysymys: mitä järkeä tässä oikein on?

Lopputulemana oli tunne siitä, että Saariselän-Ivalon alueelle ei kalastusmatkailua haluta. Tyhmiä turisteja on kiva höynäyttää ja rahastaa, mutta eihän niille nyt sentään kunnon kalapaikkoja anneta!

Aluetta voi toki muuten suositella matkailuun ja ennen kaikkea patikointiin hienoissa maisemissa (niistä enemmän toisessa blogikirjoituksessani). Mutta kalastusvälineet kannattaa todellakin jättää kuormasta pois!

Saariselkä 31.7.-12.8.2013: Tohmajärvi, Kemi, Saariselkä, Ivalo, Ruka

Tällä kertaa matkakertomukseni vie meidät Lappiin ja Saariselälle. Reissussa olimme enää nelihenkisenä perheenä, kun vanhimmat lapset halusivat jo jäädä mieluummin omiin oloihinsa kotiin.

Koska ajomatkaa oli edessä varsin runsaasti, jaoimme reissun pienempiin etappeihin: Menomatkalla ensin mökille Tohmajärvelle, sieltä Kemiin ja lopuksi Saariselälle. Paluumatkalla yövyimme puolestaan ensin Rukalla ja sitten taas mökillä Tohmajärvellä, ennen paluutamme pääkaupunkiseudulle.

Mökillä olimme menomatkalla kaksi yötä, eikä siitä oikeastaan sen enempää, paitsi oheinen hieno kuva iltahämärästä Särkijärven yllä:

Särkijärvi ja Pyhäsaari

Tohmajärveltä lähdimme sitten 2.8. n. 540 km:n etapille kohti Kemiä, jossa yövyimme Hotelli Cumuluksessa. Samaan aikaan Kemissä oli menossa siinä viereisessä puistossa Satama Open Air –festivaali, jossa Popeda pauhasi ja juopunutta nuorisoa hoiperteli siellä täällä. Tästä huolimatta saimme nukuttua yömme rauhassa ilman mitään häiriöitä.

Ilta-aurinko Kemissä

Kemi itsessään yllätti hienoisesti siisteydellään ja vauraudellaankin. Kaupungista löytyi uusia moderneja kerrostaloja sekä varsin hyvin hoidettuja vanhempia rakennuksia. Myös kaupungin autokanta näytti selvästi muuta Lappia uudemmalta.

Lauantaina 3.8. oli vuorossa menomatkamme viimeinen, n. 375 km:n etappi Saariselälle. Matkan edetessä poroja alkoi näkyä yhä useammin ja liikennettäkin oli yllättävän paljon – ei toki missään nimessä mitenkään ruuhkaksi asti, mutta enemmän kuin mitä olen tottunut Lapissa näkemään.

Saariselällä majoituimme Holiday Clubin Kermikkä B –huoneistoon, jossa erittäin outoa oli se, että vaikka huoneistossa oli sängyt kuudelle (kaksi makuuhuonetta + parvi), muut tilat oli mitoitettu pikemminkin kolmelle-neljälle henkilölle: ruokapöytä oli neljälle, olohuone kolmelle-neljälle ja sauna kolmelle. Muutoin huoneiston fasiliteetit olivat ihan ok-tasoiset takkoineen, keittiöineen ja pesukoneineen. Ei mitään luksusta, mutta ihan ok.

Saariselältä on helppo tehdä eri pituisia patikka- ja vaellusretkiä ympäristöön. Reitit ovat hyvin merkittyjä ja näkymät tunturien laelta hienoja:

Puro luontopolun varrella

Saariselkä Kaunispään etelärinteeltä kuvattuna

Poro Kaunispään laella

Erityisesti suosittelen kuitenkin patikkaretkien lähtöpaikaksi n. 15 km:n päässä sijaitsevaa Kiilopäätä, jossa maisemat ovat vielä hienommat:

Puronäkymä Kiilopään luontopolulla

Kiilopään rinteiden vihreyttä

Näkymä retkellä Kiilopäältä Luulammelle

Lisäksi alueen kohteista runsaan 30 km:n päässä sijaitseva Tankavaaran kultamuseo ja siellä erityisesti kullanhuuhdonnan kokeilu saa koko perheeltämme suosituksen. Jokainen löysi vaskoolistaan kultahippuja, jotka saimme myös pitää itsellämme!

Kullanhuuhdontaa Tankavaaralla

Sen sijaan kalamiehille (ja –naisille) en Saariselän aluetta voi missään nimessä suositella. Kalastuskokemukset Saariselällä olivat yksinkertaisesti niin huonoja, että niistä olen kirjoittanut ihan erillisen blogikirjoituksen (klikkaa yllä olevaa linkkiä)!

Viikkomme Saariselällä sisältyi kymmeniä kilometrejä patikointia ja paljon kauniita maisemia. Erityisesti Kiilopään patikkaretket jäivät mieleen. Pari kertaa kävimme myös Ivalossa (n. 30 km Saariselältä), lähinnä ruokaostoksilla, mutta mitään ihmeellistä Ivalo itsessään ei tuntunut tarjoavan.

10.8. lähdimme sitten ajamaan Saariselältä kohti Rukaa, poiketen kuitenkin Luostolla ametistikaivoksella. Kullanhuuhdonnan ohella ametistikaivosvierailu saa perheeltämme toisen erityismaininnan. Lyhyen ja mielenkiintoisen esittelyn jälkeen pääsimme kaivamaan louhokselta omia ametistejamme, joita löytyikin varsin runsaasti!

Ametistien etsintää Luoston avolouhoksella

Perillä Rukalla majoituimme Rantasipi Rukahoviin, jonne minä jätin illaksi muun perheen ja suuntasin itse Kuusamon Yli-Heikinjärvelle Isokenkäisten Klubille, jossa oli käynnissä NLP:hen perustuva Licensed Sports Performance –koulutus. Koska olen itse käynyt kyseisen kurssin peräti kaksi kertaa, halusin hyödyntää tilaisuuden ja käydä moikkaamassa paria tuttua kurssilaista sekä ennen kaikkea kurssin kouluttajaa, NLP Master Trainer Anders Piperia.

Andersin ja parin tutun kurssilaisen kanssa lähdimme sitten parilla kanootilla Yli-Heikinjärvelle kalaan. Tämä kalastuskokemus oli, mikäli takapuolen puutumista ei oteta lukuun, huomattavasti parempi kokemus, kuin Saariselän kalastusreissut. Saaliiksi saimme muutamia hyvän kokoisia ahvenia sekä itse vielä hyvin eriskummallisella tavalla kolmekiloisen hauen.

Se, mikä kyseisen hauen saamisessa oli erikoista oli se, että hauki ei ollut koskaan kiinni uistimessani. Uistimeni kaikkiin kolmeen koukkuun oli nimittäin tarttunut n. 15-senttinen ahven, johon hauki oli sitten iskenyt kiinni. Hauki piti otteensa ahvenesta koko lähes kymmenminuuttisen väsytyksen ajan ja päästi irti vasta kun nostimme kalat haavissa ylös vedestä! Enpä ole ennen moista kokenut.

Hauki, 3 kg, ja kalastaja, 99 kg, Isokenkäisten klubin saunalla Kuusamossa

No, hyvin nukutun yön ja runsaan aamiaisen jälkeen hyppäsimme taas autoomme ja suuntasimme kohti Tohmajärveä ja mökkiämme. Yksi yö siellä, mökki talviteloille, ja 12.8. sitten viimeinen, n. 420 km:n ajomatka takaisin kotiin.

Nyt kun reissua muistelee tuoreeltaan, niin päällimmäisenä mieleen on jäänyt lähinnä Lapin kauniit maisemat, Tankavaaran kullanhuuhdonta, Luoston ametistikaivos sekä, jo mielestä hiljalleen häipyvänä, Saariselän kalastusjärjestelyiden surkeus. Ajokilometrejä reissumme aikana kertyi kaiken kaikkiaan 3266 km.