Floridan itärannikko: Miami, Fort Lauderdale, West Palm Beach, Fort Pierce ja Cocoa Beach

Lennot Miamiin

Aloitin matkani 8.7.2015 Finnairin lennolla Frankfurtiin, josta oli tarkoitus jatkaa American Airlinesin lennolla Miamiin.

Frankfurtin keskustaa lentokoneesta käsin kuvattuna

Finnairin lento oli hieman myöhässä eikä aikataulun mukainen 50 minuutin koneenvaihtoaika riittänyt: myöhästyin Miamin lennolta. American Airlinesin henkilökunta yritti ensin laittaa minut Miamiin Chicagon kautta, mikä olisi tarkoittanut yli viiden tunnin viivästymistä perille tuloon. Pienen suostuttelun ja NLP-taitojen hyödyntämisen jälkeen sain kuitenkin lennot British Airwaysiltä Lontoon kautta Miamiin, perillä vajaat kolme tuntia alkuperäisaikataulua myöhemmin.

Lennoista todettakoon muuten sen verran, että Finnairin palveluiden taso on viime vuosina laskenut edelleen. Tarjoilu Frankfurtin lennolla käsitti ainoastaan kahvin/teen, kun esim. pari viikkoa myöhemmin lentäessäni saman välin Lufthansalla, tarjolla oli lisäksi sandwichiä, sekä muita juomia, mukaan lukien miedot alkoholit. BA ei mielestäni ole toisaalta sen parempi kuin Finnairkaan: Frankfurt – Lontoo –lennolla tarjoilu oli samaa luokkaa, mutta jalkatilaa vielä vähemmän. Lontoo – Miami –lennolla sentään sai jonkin sortin ruokaa, mutta ahtaus vaivasi edelleen.

Miami

Perillä Miamissa maahantulomuodollisuudet olivat jälleen kerran melkein kaoottiset. On se erikoista miten USA:n kaltainen sivistysvaltio ei osaa järjestää lentokenttänsä rutiineja tehokkaammin. Koko touhussa koneesta autonvuokraustiskille kului n. 2,5 tuntia! Tosin mainittakoon, että aiemmat kokemukseni esim. Chicagosta ja New Yorkin JFK:ltä ovat olleet selvästi parempia kuin tämänkertainen Miamin maahantulo.

Miamin lentokentällä vuokrasin Economy Car Rentalsin kautta varaamani auton Alamon tiskiltä ja pääsin valitsemaan autoa parkkihallin Full Size –rivistöstä. Hetken pähkäiltyäni valitsin alleni mustan Dodge Chargerin, joka osoittautuikin varsin hyväksi valinnaksi (lue koeajoraporttini Dodge Chargerista täältä). Hintaa kolmen päivän vuokralle tuli hieman yli sata euroa, sisältäen kaikki vakuutukset.

Chargerilla lähdin sitten seuraavana päivänä huristelemaan ylös Floridan itärannikkoa ja sieltä edelleen länteen Orlandoon.

Ensimmäisenä iltana kävin syömässä ensin maukkaan illallisen Miamin Hard Rock Cafe:ssa ja ensimmäisen yöni nukuin Miamin lentoaseman lähellä Days Inn Miami Airport North –motellissa, jonka Tripadvisor-arvosteluni voit lukea yllä olevan linkin kautta. Kuten aina ennenkin, ensimmäinen yöni USA:ssa jäi aikaeron vuoksi lyhyeksi, sillä heräsin jo varsin aikaisin aamulla.

Kävin suorittamassa ensimmäiset WalMart-ostokseni varhain ensimmäisenä aamuna, söin aamiaiseni ja lähdin sitten ajamaan kohti Miami Beachi:ä.

Leguaani paistattelemassa päivää Miami Beach Marinassa

Miamin keskustaa Miami Beachiltä nähtynä

Koska Miami ja sen lähialueet olivat tulleet tutuiksi jo aiemmilta vierailuiltani, en viettänyt kovin kauaa siellä, vaan lähdin jo aamupäivän aikana ajamaan kohti pohjoista A1A-tietä pitkin. Ajatuksenani oli ajella siis aivan rauhassa Atlantin rannikkoa myötäillen.

Parisen tuntia ajettuani samanlaisina toistuvat maisemat alkoivat kuitenkin jo kyllästyttää. Miami Beachin Art Deco –alueen tunnelma oli vaihtunut pian perustylsään arkkitehtuuriin, jossa korkeat rantahotellit seurasivat toinen toistaan. Hiekkarantaahan Floridan itärannikolla piisaa ja niinpä se onkin rakennettu melko lailla täyteen hotelleja.

Ft. Lauderdalen Dania Beach sekä Floridan itärannikkoa etelään

Hollywood ja Fort Lauderdale

Päätin siis poiketa alkuperäissuunnitelmastani ajaa A1A-tietä koko matka aina Cocoa Beachille asti ja hurautin sen sijaan hetkeksi I95:lle ja sen kautta Hollywoodin Hard Rock Cafe:hen lounaalle (joka itse asiassa taitaa sijaita Fort Lauderdale:ssä). HRC Hollywood, FL sijaitsee Hard Rock Casinon ja Hotelin yhteydessä, mutta minua eivät uhkapelit kiinnosta, joten maukkaan lounaan jälkeen suuntasin vielä hetkeksi takaisin I95:lle kohti pohjoista.

Todettakoon muuten tässä yhteydessä, että paluumatkallani takaisin Orlandosta yövyin Lauderdale-By-The-Sea:ssä oikein miellyttävässä pienessä motellissa nimeltään Blue Strawberry by the Sea (lue Tripadvisor-arvosteluni taas linkistä).

Lauderdale-By-The-Sea osoittautui muutenkin oikein mukavaksi pikkukaupungiksi isompien Fort Lauderdale:n ja Pompano Beachin välissä. Tunnelma kaupungissa oli mukavan rento, ravintoloita oli riittämiin ja hiekkaranta aivan verraton. Miellyin paikkaan niin paljon, että päätin tulla sinne joskus vielä uudestaankin ja viettää siellä hieman pidemmän aikaa.

Ihmisiä ihailemassa auringonnousua Lauderdale-By-The-Sean rannalla

Auringonnousu Lauderdale-By-The-Sean rannalla

Lauderdale-By-The-Sea:ssä kävin muuten syömässä BurgerFi-nimisessä paikassa. BurgerFi on eräänlainen hampurilais-pikaruokaketju, mutta päihittää perinteiset McDonaldsit ja Burger Kingit mennen tullen. Burgerfi:ssä burgerit valmistetaan aina tilauksesta ja ne valmistuvat muutamassa minuutissa. Ehdottomasti paras ”pikaruoka”-burgeri ikinä!

West Palm Beach

Pohjoista kohti ajaessani jatkoin siis I95:ttä pitkin aina West Palm Beachiin asti, missä siirryin taas hetkeksi ajamaan aivan rantaviivaa pitkin.

Palm Beach Islandin hulppeat merenrantatalot ovat jo sinällään näkemisen arvoisia. Toinen toistaan suurempia ja upeampia taloja sulassa sovussa pitkin rannikkoa. Ei varmaan lainkaan hullumpi paikka asua. Saarella liikkuvat autot ja siellä sijaitsevat putiikit kuvastavat lisäksi hyvin alueen asukkaiden tulotasoa. Tunnelma on hillitty ja vauras.

Koska päivä oli tässä vaiheessa jo pitkällä ja minulla oli vielä matkaa seuraavaan yöpymispaikkaani, suuntasin West Palm Beachin jälkeen taas takaisin I95:lle ja jatkoin kohti Fort Pierce:ä

Fort Pierce

Fort Pierce:ssä majoituin Super 8 Ft. Pierce –motelliin (arvostelu linkin takaa).

Fort Pierce on jonkilainen väliinputoaja pohjoisemman Cocoa Beachin ja eteläisempien West Palm Beachin, Fort Lauderdalen, Miamin ja muiden kaupunkien välissä. Kaupunki ei houkuttele turisteja vaikka itärannikon hiekkarannat jatkuvat sielläkin. Alue on varsin hiljainen vailla sen suurempia ostosmahdollisuuksia tai muita turistipyydyksiäkään.

Itse asiassa lähtiessäni taas jatkamaan matkaani Fort Pierce:stä ylöspäin pitkin A1A:ta, huomasin, että sama tyyli ja maalaismaisuus jatkuivat useita kilometrejä kohti pohjoista ja Cocoa Beachiä. Ajaessani ylös rannikkoa, oikeata puolta tietä reunusti lähes katkeamaton hiekkaranta ja Atlantin valtameri ja vasenta puolta puolestaan uinuvat pikkukaupungit ja rämeen kaltaiset alueet. Myös nopeusrajoitukset olivat nyt nousseet eteläisen A1A:n kaupunkinopeuksista aina moottoritienopeuksiin, joten matkanteko joutui ihan toiseen malliin.

Itse asiassa tässä vaiheessa olin varsin tyytyväinen reittivalintaani sillä maisemat tarjosivat kuitenkin paljon enemmän nähtävää kuin I95-moottoritie. Lisäksi A1A:n varrella oli helppo tehdä pieniä pysähdyksiä vaikkapa beachille.

Floridan itärannikon hiekkarantaa

Cocoa Beach

Cocoa Beachi:ä ja Port Canaveralia lähestyttäessä viimeistään Melbournen kohdalla maisemat ja kaupungit alkoivat taas muuttua. Rannikko muuttui selvästi turistivetoisemmaksi, joskaan ei sentään ihan aiemmin mainittujen etelän rannikkokaupunkien kaltaiseksi. Matkanopeus alkoi jälleen hidastua vaikka aika sujuvaa se oli edelleenkin.

Mitään sykähdyttävää rannikko Melbournesta Cocoa Beachille ei näyttänyt tarjoavan. Silti turistit viihtyvät varmasti sielläkin. Palveluja näyttäisi olevan tarjolla aivan riittämiin ja lopusta pitävät huolen Atlantin hiekkarannat ja Floridan lähes takuuvarma lämmin sää ja auringonpaiste.

Port Canaveralin kohdalta käännyin sitten Martin Andersen Beachline Expresswaylle (tie 528)ja kohti länttä ja Orlandoa sekä siellä odottavaa huikeaa NLP-seminaaria.

Orlando on kuitenkin taas jo toinen tarina ja yhdestä siellä vietetystä reissustani voit lukea vaikkapa täältä.

Kaiken kaikkiaan olin oikein tyytyväinen siihen, että päätin tällä kertaa matkustaa Orlandoon Miamin ja Floridan itärannikon kautta. Oli ihan mielenkiintoista tutustua alueeseen vähän pidemmältäkin matkalta kuin vain etelän kaupunkeihin tutustuen. Vuokra-autotkin pelasivat moitteetta ja paluumatkani Hyundai Elantrasta voit lukea raporttini täältä.

Paluumatka sujui lentämällä ensin American Airlinesilla Chicagoon, josta jatkoin sitten Finnairinkoneella Helsinkiin. Kotiin päästyäni huomasin, että uuden, ensi kertaa käytössä olleen matkalaukkuni toinen pyörä oli kadonnut ja koko laukun kulma kunnolla murtunut. Laitoin asiasta korvauspyynnön Finnairille, mutta vielä ei n. 1,5 viikon aikana ole vastausta kuulunut...

Lentoyhtiön rikkoma matkalaukkuni

Florida on kaiken kaikkiaan melko lailla takuuvarma lomakohde aurinkoa ja lämpöä kaipaaville. Nytkin siellä viettämieni parin viikon aikana lämpötila pysyi päivisin aina yli 30 asteessa eikä se öisinkään laskenut 20:n alapuolelle.