USA 27.2. – 11.3.2013, osa 2: Daytona Beach, Myrtle Beach ja Cary

(Tämän matkakertomuksen ensimmäisen osan voit lukea täältä.)

Orlandosta suuntasin auton keulan ensin kohti hiekkarannoistaan ja kilpa-ajoistaan tunnettua Daytona Beachiä.

Vajaan sadan kilometrin matka taittui joutuisasti I4-moottoritietä pitkin ja perille päästyäni löysin mukavasti parkkipaikan vajaan sadan metrin päästä rannasta, jota ainakin paikalliset kutsuvat maailman kuuluisimmaksi hiekkarannaksi. Onko se sitä? Mene ja tiedä, mutta erittäin hyvä ja iso se ainakin on.

Ilman lämpötila oli runsaat 20 Celsiusastetta, joten rannalla oli melko rauhallista; vain muutamia auringonottajia, lenkkeilijöitä, surffaajia sekä Beach Volleyn pelaajia siellä täällä. Voin kuitenkin hyvin kuvitella rannan elävöityvän huomattavasti mitä lähemmäksi kesää tullaan.

Jonkin aikaa Daytona Beacillä oleskeltuani matkani jatkui reissuni pisimmällä siirtymällä, runsaan 700 km:n matkalla kohti Myrtle Beachiä Etelä-Carolinassa. Matkani taittui I95:ttä pitkin ohi Floridan Jacksonvillen ja läpi Georgian itärannikon, kunnes jossain Walterboron tietämillä siirryin pienemmille teille kohti Myrtle Beachiä. Perille saavuin vasta iltamyöhällä.

Myrtle Beach on varsin suosittu kesälomakohde Atlantin rannalla. Hiekkarannat ovat täälläkin pitkät ja niiden ääreltä löytyy pitkä rivi lomahotelleja. Helmi-maaliskuun vaihteessa, kun päivälämpötilat ovat pääasiassa jossain 10-20 asteen välillä, hotellien hinnat ovat todella edullisia: 30-40 eurolla/yö saa varsin hyvätasoista majoitusta. Itse yövyin neljän tähden Westgate Myrtle Beach Oceanfront Resortissa, jonka Atlantille avautuvasta hotellihuoneesta maksoin tasan 30€. Näkymät huoneeni parvekkeelta olivatkin hienot. Etualalla siisti hiekkaranta ja sen takana horisonttiin ulottuva Atlantin valtameri.

Hotellin kuntosali oli varsin hyvin varusteltu aerobiseen liikuntaan tarkoitettujen laitteiden osalta, mutta lihaskuntolaitteet jättivät valitettavasti runsaasti toivomisen varaa. Hotellilla näytti olevan varsin hyvät uima-altaat lämpimämpiä vuodenaikoja ajatellen, mutta sen tarkemmin en niihin tällä kertaa tutustunut runsaan 10 asteen lämmössä. Aamiainen ei sisältynyt huonehintaan ja lounaankin nautin – tietysti – paikallisessa Hard Rock Cafessa, joten Westgaten ravintolapalveluja en pysty myöskään arvioimaan. Huoneeni sen sijaan oli ihan asiallisesti varusteltu ja kohtalaisen tilava – ihan perushyvä siis.

Myrtle Beach on matkakohteena aikamoinen turistirysä rantahotelleineen ja erilaisine pienine huvipuistoineen, vesiliukumäkineen ja muine härpäkkeineen. Maaliskuun alun viileässä säässäkin oli hyvin visualisoitavissa paikan vilinä kesän lomakuukausina. Kyllä siellä perhe varmasti viikon viihtyisi.

Etelä-Carolinasta matkani jatkui sitten yhä pohjoisemmaksi, Pohjois-Carolinaan ja Raleigh:n kupeessa olevaan Caryn kaupunkiin. Caryssä nautin pikkuserkkuni ja hänen miehensä vieraanvaraisuudesta mukavia rupatellen, joten kovasti kerrottavaa itse kaupungista minulla ei ole. Sen voin kuitenkin todeta, että kaupungista löytyy ainakin yksi varsin suositeltava aasialainen ravintola: Sushi-Thai. Paikka on aivan ilmeisesti varsin suosittu, sillä pöytää joutui odottamaan pienen tovin, vaikka menimme sinne jo pahimman illallisruuhkan jälkeen. Palvelu oli oikein ystävällistä mutta ripeää ja ruoka kerrassaan herkullista.

Carystä matkani jatkui sitten kohti länttä ja Tennesseen osavaltiossa sijaitsevaa Gatlinburgia Smoky Mountainsilla, mutta siitä sitten matkakertomussarjani kolmannessa osassa.